sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

Kuvia

Päätin että tänään
yksikään kuva
ei mahdu kulkemaan tästä ohi muina miehinä.
Ohjaan ne kaikki
takaisin albumiin
- mykiksi neliöiksi
- välilehtiin takertujiksi.
En sommittele ajatuksiani
enää.

tiistai 22. kesäkuuta 2010

Arkista

Minussa ei ole mitään
yllättävää
ei draaman tajua.
Joillekin muille
kassajonokin tarjoaa loputtomasti
- suhtautumisen mahdollisuuksia

Yhdessä

35 vuotta yhdessä
-kerroit
nyt ei tuntiakaan.
Onko se tiistaiaamu tai
kauppareissu
jo kohta
kun huomaisi tämän
koskevan myös minua

lauantai 12. kesäkuuta 2010

Kiinni

Tuulessa riepoteltavana
mutta pysyvät kiinni.
Eivät lähde vaeltamaan
koska ovat niin
tottuneet siihen
- riepotteluun

sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Vihassa

Viipyilin vihassani
annoin sen ulos rinnalta viimein
valua lattialle
virtana
joka värjäsi huoneen ja
lopulta sinutkin
kelluimme siinä sen illan
haalistui vasta
kun lehti kolahti

lauantai 5. kesäkuuta 2010

Tänään

Astuitte ulos ovesta
ja minä yritin olla
huomaamatta
niinkuin
mitään ei olisi tapahtunut
olla näkemättä
taas hieman vanhempina ja
hauraampina
teitä

keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

Suloista


Miten suloista onkaan intoilusi
Tarttuu kuin liima
minuunkin
Unohdan hetkeksi listat
ja muistan oikean