lauantai 28. elokuuta 2010

Siistit salit

Siistit salit levittäytyvät
ja ojentelevat itseään.
Eivätkä houkuttele minua.

Pöydän alla on aina purkkaa
ja verhoissa roikkuu
vuosikymmenten
tekemättömät työt.

lauantai 21. elokuuta 2010

Muisto

Muisto on se mikä muistoksi nimetään
sitten kun on kulunut
aikaa.
Paljon tai
vähintäänkin riittävästi.
Muistoksi ei voi ennakkoon julistautua.

perjantai 20. elokuuta 2010

Aluksi

Alkutekijöissäni
kuljin ovista sisään
ja tuomaroin julmuudella
- sellaisella, joka asetetaan
juuri valmistuneiden taakaksi.
Tuomaroin ratkaisuja
mutta ennenkaikkea ratkaisemattomia.
Tilanteita ja ihmisiä.
Lopulta sitten, vuosien päästä
oli luojan kiitos aika
ymmärtää.

Kuva

Koko kesän koetin kuvata
miten valo lankeaa puoliverhon takaa pöydälle.
100 kuvaa yritin.
Koskaan ei kuvassa ollut se
mitä minä olin nähnyt.

tiistai 10. elokuuta 2010

Milloin kaikki tapahtuu?

Milloin he yltävät yhtäkkiä
sängyn päästä päähän?
Kasvoille ilmestyy merkkejä
odotuksesta,
ja elämän kiihkosta.
Milloin he yhtäkkiä täyttävät huoneen?
Asettavat hämmästelijät katselemaan
peileistä itseään.
Pakahduttavat katsojansa,
jotka vimmaisesti koettavat
roikkua siinä, mitä ei enää tule.
Miten he ovatkin yhtäkkiä niin elämää
täynnä?

Luulo

Luulen, että rakkaus on aavistus
hetkeä ennen hipaisua
iholle.
ehkä havainto kuolemasta
ja toivo tulevasta.
Rakkaus on ymmärrys elämästä.

Sanoista

Sanat kokeilevat minua.
Ovat jo järjestyvinään
horjahtelevat sittenkin
takaisin hyllyille.
Pilkkaavat sieltä ja esittelevät erinomaisuuttaan.
Ilmestyvät sitten odottamatta ja ja toteavat:
"Liian tavanomaista
ja sanottua
varsinkin latteaa"
- Niitä vain on liikaa.
Sanoja siis ja voivat aukaista
yhtä lailla kuin sulkea.
Käyttäytyvät kerrassaan epäkunnioittavastí.

keskiviikko 4. elokuuta 2010

Koleus

Puissa väijyy koleus
menneet ja tulevat pelot odottavat vuoroaan
syksyllä aletaan ja loputaan
ehkä päädytään
alkupisteeseen tai
asemalle odottamaan